Pertti Koskisen mukaan on harvinaista herkkua saada veneeseen nopeasti ja vieläpä alkuperäisiä Beneteaun varaosia

“Beneteaun alkuperäisiä varaosia on saanut Ajola Yachtsin kautta suoraan tehtaalta jopa parissa päivässä. Sellaisiakin, mitä kuvittelin ettei voi saadakaan, niin kaikkea on löytynyt. Se on kyllä harvinaista herkkua! Yleensä varaosien kohdalla joutuu ihmettelemään, että mistähän näitä löytyy, tai eihän tämä tähän suoraan menekään ja tuleekin isompi remontti.”

Pertti Koskisen kokemukset lienee monelle veneilijälle tuttuja. Pieneltä kuulostava juttu, kuten vesitankin korkki tai peräsimen kiinnityshela, voi rikkoutuessaan tai hukkuessaan tuottaa isosti päänvaivaa. Hämeenlinnassa asuva, mutta Suomenlahdella 2003-vuosimallin First 260 -purjeveneellään purjehtiva Koskinen on moottorin vaihdon lisäksi uusinut veneeseensä viime aikoina esimerkiksi kaidetolppia, käsikäyttöisen pilssipumpun moottoritilaan ja kattoluukun.

“Uutta kattoluukkua “kuolasin” parisen vuotta, kunnes sattumalta kysyin Ajola Yachtsista, mitä sellainen maksaisi. Beneteaulla alkuperäinen kattoluukku oli jopa edullisempi kuin muut mallit, joita harkitsin. Näitä Firstejä on tehty jo niin paljon, että varaosia on hyvin saatavissa, ja nehän sopivat kuin nenä päähän. Aiemmin saatavuus Suomeen ei ole ollut näin hyvällä tasolla, mutta Ajola Yachts on hoitanut niin, että varaosat ovat kahdessa päivässä ovella. Ei ole kyllä ollut näin ongelmatonta ja hyvää palvelua aiemmin minkään merkin kanssa, vaikka Mersuun vertaisi”, Koskinen sanoo.

Varaosat Beneteau-purjeveneisiin ja uutena nyt myös Beneteau-moottoriveneisiin! >>

https://ajolayachts.fi/beneteau-varaosat/

Beneteau-purjeveneiden maahantuoja povaa voimakasta kasvua urheilullisten retkiveneiden myyntiin. Yksittäiskappaleita ja First-malliston pienempiä veneitä on saatavissa vielä tulevaksi kesäksi

Uusien purjeveneiden kysyntä on ollut vuoden alusta alkaen vilkasta, kerrotaan Ajola Yachtsista, kappalemäärissä laskettuna Suomen suurimmasta purjeveneiden maahantuontiyrityksestä. 

– Suurempien matkaveneiden toimitusajoissa puhutaan nyt jopa vuodesta tai kahdesta, mutta yksittäiskappaleita saattaa olla tarjolla vielä kevään kuluessa. Lisäksi pienempiä retkikäyttöön sopivia veneitä on saatavilla tehtaalta vielä tulevaksi kesäksi, Antti Saarisalo Ajola Yachtsista sanoo. 

Vene-esittelyjä järjestetään netin välityksellä 12. helmikuuta käynnistyvillä Vene 21 Båt -messuilla, jotka pidetään tänä vuonna ainoastaan virtuaalisesti. Ajolan telakalla Naantalissa veneisiin voi tutustua myös paikan päällä ennalta sopien.  

– Koronavuosi on muuttanut purjeveneiden markkinatilannetta koko maailmassa. Charter-veneiden tilaukset ovat vähentyneet, mutta yksityiset veneilijät ovat hankkineet vilkkaasti uusia veneitä niin Suomessa kuin maailmallakin. 

Antti Saarisalon mukaan isompien veneiden pitkähkö toimitusaika antaa toisaalta hyvin myyntiaikaa mahdolliselle vanhalle veneelle. Ostopäätöstä motivoi sekin, että veneen tilausvaiheessa tulee vain pieni varausmaksu maksettavaksi, ennen kuin vene lähtee tehtaalta. Myös varustelua ehtii täydentää vielä noin kaksi kuukautta ennen veneen toimitusta.  

Vaihtoehtona yli 10 vuotta vanha tai ihan uusi vene

Uusien veneiden kysyntään vaikuttaa sekin, että uudehkojen, alle kymmenen vuotta vanhojen käytettyjen purjeveneiden tarjonta on lähimarkkinassa supistunut. 

– Suomen venekanta painottuu edelleen 1990-luvun malleihin, eikä uudehkoja käytettyjä veneitä ole juuri ollut täällä myynnissä. Niitä onkin tuotu paljon ulkomailta, esimerkiksi Ruotsista. Nyt ne alkavat loppumaan sieltäkin ja asiakkaat ovat valmiimpia ostamaan uusia, Saarisalo sanoo. 

Nyt kysytään vauhdikkaita retki- ja kilpapurjeveneitä

Viime vuonna myydyin purjevenemerkki Suomessa oli Ajola Yachtsin edustama alan markkinajohtaja, ranskalainen Beneteau. Beneteau-mallistosta rekisteröitiin Suomeen kaksi pienempää Firstiä (14- ja 18-jalkaiset), kaksi keskikokoista Oceanista (30.1 ja 38.1) ja yksi yli 50-jalkainen Oceanis ulkomaille. Kaikkiaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan vuonna 2020 rekisteröitiin yhteensä 22 uutta purjevenettä. Rekisteröintivelvoite koskee vähintään 5,5 metriä pitkiä purje- ja moottoriveneitä sekä moottoriteholtaan vähintään 15 kilowatilla eli yli 20 hevosvoimalla varustettuja vesikulkuneuvoja.

– Karkeasti voidaan sanoa, että uusia purjeveneitä on Suomessa myyty viimeksi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Sen jälkeen uusien purjeveneiden maahantuonnilla ainoana liiketoimintana on ollut vaikea pärjätä. 

Vaikka myyntilukemista on edelleen matkaa reilun kymmenen vuoden takaisiin, jopa kymmenkertaisiin myyntilukemiin, Saarisalo povaa voimakasta kasvunäkymää erityisesti vauhdikkaiden retki- ja kilpapurjeveneiden myyntiin.  

– Näiden kysynnässä on parin viime vuoden aikana ollut reipasta nousua. Asuttavat, mutta urheilulliset retkiveneet sopivat uudemmalle sukupolvelle, kun halutaan nauttia nopeudesta ja extreme-henkisyydestä, mutta aktiivisen elämäntyylin vuoksi ei kuitenkaan haluta käyttää kuukausia veneilyn parissa. Sen vuoksi mekin olemme alkaneet tuoda First-malleja Suomeen. 

Venerekisterissä trendimuutos ei välttämättä näy, koska siellä ei ole erittelyä venetyypeittäin eikä pienempiä veneitä tarvitse rekisteröidä. 

– Toisaalta myös mukavuudenhalu on kasvanut, minkä vuoksi aiempaa selvästi isompienkin veneiden kysyntä on kasvanut. 

Purjevenemyynti tuplasi liikevaihdon

Ajola Yachts on vuonna 2008 perustetun Ajolanranta Oy:n aputoiminimi. Yritys keskittyi aiemmin veneiden telakointi-, huolto- ja korjauspalveluihin. Vuonna 2018 yritys laajensi toimintaansa solmimalla Beneteau-purjeveneiden maahantuontisopimuksen ja seuraavana vuonna Ajola valittiin vuoden yritykseksi Naantalissa. Ajola Yachts on viimeisen kahden vuoden aikana jo yli tuplannut liikevaihtonsa vajaasta 900 tuhannesta eurosta viime vuoden lähes 2 miljoonaan euroon.

Tänä vuonna kappalemäärä uusien purjeveneiden myynnissä tulee todennäköisesti nousemaan. 

– Liikevaihtoarviomme tälle vuodelle on 1,7 miljoonaa euroa ja kappalemääräisesti alkavana vuonna tullaan myymään viime vuotta enemmän veneitä. 

– Meillä on se etu, että emme ole ainoastaan venemyynnin varassa. Myös telakkapalvelut ovat kasvaneet. Meillä on oma kuljetus- ja telakointikalusto sekä osaavaa henkilöstöä. Liiketoiminnat tukevat hyvin toisiaan ja tuovat vakautta, Saarisalo toteaa.  

Lisätietoa:

Antti Saarisalo
Toimitusjohtaja
Ajola Yachts, Ajolanranta Oy
p. 040 5111875

antti@ajolayachts.fi

Yhteys

Ajolantie 109, 21140 Rymättylä | N:60°24.2′ E:21°48.4′ |
0207 669960 | info@ajolanranta.fi