Nyt kaatuu seinää Ajolanrannassa! Miljoonainvestointi monipuolistaa veneilijöiden palveluja Saaristomerellä

Naantalin Rymättylässä sijaitseva Ajolanranta repäisi kirjaimellisesti ja tarjoaa jatkossa venepalveluja entistä monipuolisemmin. 70–80-luvun taitteessa rakennettu vanha kylmähalli sai väistyä ja tilalle nousee parhaillaan uudet modernit liiketilat.

Kolmiosainen, noin puolentoista miljoonan euron investointi kohdistuu suurimmaksi osaksi uuteen moottorikorjaamo-halliin puhdastiloineen. Samaan yhteyteen tulee myös varaosamyymälä ja venenäyttely. Lisäksi telakan alueelle rakentuu uusi pesu- ja puhallushalli, joka mahdollistaa veneiden pesun ja pohjan kunnostuksen ympäristöystävällisesti läpi vuoden. Kolmas osa investoinnista on varsinainen veneyrittäjän unelma, ei mikään lelu kylläkään: italialaisen Boat Liftin kauko-ohjattava veneiden siirtovaunu, jolla on kätevä siirrellä 30-tonnisiakin veneitä.  

Veneiden pesut ja lasimurskapuhallukset tehostuvat

Jo ensi kesäksi valmistuvalla uudella pesupaikalla nostetun veneen pohjan kunto saadaan tarkistettua ja pestyä kokonaan. Pesupaikan ja pesu-/puhallushallin pesuvesien käsittelyyn on niin ikään panostettu merkittävästi. Viisivaiheinen saostus ja maasuodatus minimoi ympäristövaikutukset. Lisäksi telakoinnin läpimenoaika nopeutuu, sillä veneet saadaan jatkossa siirrettyä joustavasti erilliseen pesupaikkaan, mikä auttaa purkamaan veneiden nostopaikalle helposti syntyviä ruuhkia. 

Pesu- ja puhallushallissa pohjan peruskunnostuksia voidaan tehdä ympäri vuoden vakioiduissa olosuhteissa ympäristö ja muut veneet entistäkin tarkemmin huomioiden. Peruskunnostukset tehdään pääasiassa lasimurskapuhalluksella ja maalaukset korkeapaineruiskutuksella. Toimintaa kehitetään yhdessä maalivalmistajien kanssa parhaan lopputuloksen takaamiseksi.

Moottorikorjaamo ja lisää lämmintä säilytystilaa veneille 

Jo rakenteilla olevaan 1500-neliöiseen liiketilaan tulee ensi syksyn telakointeihin mennessä varattavaksi 850 neliömetriä veneiden lämmintä säilytystilaa entisten lähes 3000 neliön lisäksi. Lämpimästä tilasta noin 100 neliötä on varattu veneiden loppuvarusteluun, elektroniikka- ja laiteasennuksiin ja muihin likaamattomiin töihin.

Liiketilaan rakennetaan myös asiakastilat, näyttelytilaa Beneteau-purjeveneille, toimistotiloja ja myymälä. Varastotuotteiden valikoimaa on tarkoitus kasvattaa. Jatkossa hyllystä löytyy varsin kattava valikoima  mm. Volvo Penta -huoltotarvikkeita ja Raymarine- ja B&G-elektroniikkaa – mikä parasta – noutopisteen kera. 

– Myymälän yhteyteen tulee koodilukolla varustettu itsepalvelutila, jonne voi tilata tuotteita noudettavaksi, jos meidän aukioloaikoina ei ehdi paikan päälle niitä hakemaan. Myymäläpuoli valmistuu ensi vuoden kevääksi. Olemme kuitenkin lähteneet jo kasvattamaan omaa varastoa, ja palvelemme jo tänä kesänä veneilijöitä nykyisissä tiloissa, yrittäjä Antti Saarisalo sanoo.

Vaativille huolto- ja korjauspalveluille on selkeä tarve

Moottorikorjaamotilaa halliin tulee noin 300 neliön verran, jossa pystytään huoltamaan ja avaamaan moottoreita ja vaihteita puhdastilassa, sekä ajettua vene sisälle ja liikuttelemaan sitä ketterästi. Moottorikorjaamo valmistuu tulevan talven aikana. 

Jo ensi syksystä alkaen Ajolanrannassa on mahdollista käsitellä ja nostaa entistä isompia veneitä ketterästi aina 30 tonnin kokoluokkaan asti. Tämän mahdollistaa ensimmäistä kertaa Suomeen tuleva Boat Liftin kauko-ohjattava veneiden siirtovaunu. Neljän ympäri kääntyvän pyörästön avulla niin moottori- kuin purjeveneidenkin liikuttelu on joustavaa sekä sisä- että ulkotiloissa.

Vanha huoltohalli jatkaa venekorjaamona, jossa tehdään jatkossa likaisempia töitä, kuten maalauksia, lasikuitukorjauksia ja puutöitä. Puhdastila on ollut tarpeen esimerkiksi elektroniikka-asennuksia ja vetolaitteiden huoltotöitä varten. Jatkossa eri vaiheisiin on eri tilat, mikä myös nopeuttaa veneiden huoltoa. 

– Erityisesti isompien veneiden vaativille huolloille ja korjauksille on ollut selkeä tarve tällä alueella. Panostamme jatkossa voimakkaasti Volvo Penta -huoltokorjaukseen. Nykyisten asiakkaidemme lisäksi palvelemme muitakin Saaristomerellä ja Turun länsipuolella liikkuvia veneilijöitä, Saarisalo kertoo. 

Monipuolinen tarjonta palvelee niin veneilijää kuin yrittäjääkin

Saarisalo uskoo vahvasti venealan kasvuun korona-ajan jälkeenkin. Tarjonnan on kuitenkin oltava monipuolista. Veneilijä on tyytyväinen saadessaan yhdestä paikasta veneen pesut, huollot, korjaukset, telakoinnit, moottorit ja varaosat. Purjevenekaupoillakin voi olla tarve pistäytyä. Tätä nykyä on harvinaista herkkua päästä tutustumaan useisiin venetyyppeihin yhdellä kertaa. Venealan yrittäjälle monipuolisuus puolestaan varmistaa kannattavuuden, vaikka vuodenajat ja maailman kriisit alaa pompottavatkin. Muuten alalla ei pärjäisi.

– Ensimmäiset kymmenen vuotta meni liiketoiminnan käynnistämiseen ja vakauttamiseen. Tällä venekorjaamo-, varustelu- ja liiketilainvestoinnilla luomme kasvua ja pohjan seuraavalle kymmenelle vuodelle, Saarisalo toteaa.  

Hänen mukaansa yrityksen kannattavuus on näillä keinoin pysynyt yleiseen tasoon nähden hyvänä kriiseistä huolimatta. Kokonaisliikevaihto riippuu tosin paljon yksittäisistä venemyynneistä. Vuoden 2021 liikevaihto yhtiöllä oli hieman vajaat kaksi miljoonaa euroa.

– Tavoitteenamme on päästä 2,4–2,5 m€ liikevaihtoon parin vuoden sisällä, mutta siihen vaikuttaa, miten venemyynti lähtee kehittymään. Investoinnin tavoitteena on kuitenkin selkeä liikevaihdon kasvu ja samalla kannattavuuden ylläpitäminen, Saarisalo sanoo.

Idyllisiin maisemiin avautuu uusia työpaikkoja

Investointi tietää myös uusia työpaikkoja seudulle. Viimeistään syksyllä Ajolanrannalla on tarve muun muassa Volvo Penta -moottorit hallitsevalle moottorimekaanikolle. Tavoitteena on neljän henkilön rekrytointi arviolta vuoden mittaan.

Mikäs on Ajolanrantaan valmistuvissa uusissa tiloissa työskennellä ja muutenkin idyllisissä maisemissa poiketa. Alueella on pitkä historia, joka on edelleen vahvasti läsnä. Ajolan tila on ollut aina vuodesta 1759 lähtien Saarisalon suvulla. 

– Ajolanranta on siinä maatilan yhteydessä. Jos satamasta kävelee kolmisensataa metriä myymälään, niin matkan varrella ihasteltavina ovat edelleen Ajolan vanhat venevajat, tuulimylly ja vanha hirsiaitta. Rantavajat ovat olleet hyvin pitkään samassa paikassa, ainakin 1800-luvulta saakka, ja tulevat pysymään siellä laajentumisesta riippumatta, Saarisalo kertoo.

Ajolanrannan miljoonainvestointi monipuolistaa veneilijöiden palveluja Rymättylässä jo ensi kesänä. Sataman läheisyyteen rakentuu mm. venemoottorikorjaamo puhdastiloineen, varaosamyymälä ja venenäyttely. Lisäksi telakan alueelle nousee uusi pesu- ja puhallushalli, joka mahdollistaa veneiden pesun ja pohjan kunnostuksen ympäristöystävällisesti läpi vuoden. Kuva: Ajolanranta

Kysy lisää >>

Beneteau on ensi vuonna tuomassa päästöttömän sähkömoottorin kysytyimpään purjevenemalliinsa tehdasvarusteena

Ennakkotietojen mukaan sähkömoottori on saatavissa tehdasvarusteena Beneteaun suosituimpaan Oceanis 30.1 -purjevenemalliin vuodelle 2023. Beneteau on kehittämässä Torqeedon kanssa meridieselin vaihtoehdoksi 6 kilowatin sähkömoottoria, johon on ennakkotietojen perusteella saatavissa vakiona 5 kilowattitunnin (kWh) akkukapasiteetti ja lisävarusteena toinen mokoma, eli yhteensä 10 kWh. 

– Kuusi kilowattia vastaa nimellisesti kymmenen hevosvoiman (hv) tehoa. Sähkömoottorissa on kuitenkin parempi hyötysuhde kuin polttomoottorissa, ja vääntömomentti on heti käytettävissä, joten käyttöominaisuuksiltaan moottori vastaa mielestäni hyvinkin 15 hevosvoiman vakiomallin dieselmoottoria, Beneteau-purjeveneiden maahantuoja Antti Saarisalo Ajola Yachtsista kuvaa.

Optimaalinen saaristo- ja järviolosuhteisiin, joissa päivämatkat ovat lyhyitä 

Käytännön matkoiksi muutettuina numerot tarkoittavat, että yhdellä latauskerralla ja yhdellä vakioakulla moottorilla on mahdollista ajaa noin 3 tuntia, tupla-akulla yhteensä noin 6 tuntia vauhdin ollessa noin 4 solmua. Optiminopeus on siis hieman pienempi kuin esimerkiksi vastaavalla dieselmoottorilla, jossa se on luokkaa 5,5 solmua. Mikäli sähkömoottorilla haluaa kulkea maksimietäisyyden, matkanopeus voi olla hieman pienempikin ja päinvastoin.   

Valmistaja on arvioinut, että sähkömoottorilla varustettu Oceanis 30.1 on optimaalinen saaristo- ja järviolosuhteisiin, joissa päivämatkat ovat lyhyitä. Moottori on hyväksytty käytettäväksi C-kategoriaan luokitelluissa vesikulkuneuvoissa. Käytännössä se kattaa sisävedet ja suojaisat rannikkoalueet, joissa merkitsevä aallonkorkeus on enintään kaksi metriä ja tuulen voimakkuus kohtalaista. Kategoria on sama kuin veneen 15 hv vakio-dieselmoottorilla, eli avomeripurjehdukseen ne eivät sovellu. Veneeseen on saatavissa tarvittaessa myös isompi, 21 hv diesel-moottori, joka on hyväksytty B-kategoriaan ja se soveltuu käytettäväksi siten myös Itämeren ulkopuolella avomeriolosuhteissa. 

Hiljaisuus, päästöttömyys ja tarkka tehonsäätö verrattuna polttomoottoriin

Vastapainoksi polttomoottoria hieman pienemmälle kapasiteetille Oceaniksen sähkömoottori tarjoaa hiljaisuutta, päästöttömyyttä, tarkkaa ja nopeaa tehon säätöä sekä suunnan vaihtoa, kun veto on eteen- tai taaksepäin. 

– Sähkömoottorissa ei ole vaihdetta, jota kytketään, toisin kuin mekaanisessa  dieselmoottorissa, jossa on sekä vaihde että kytkin. Tässä moottori on suorana akselin jatkeena. Suunnanvaihdossa ei tarvitse varoa kytkintä, vaan sen voi tehdä tehdä reippaalla kaasulla, Saarisalo sanoo.

Käytettävyys on sähkömoottorissa kaikin puolin omaa luokkaansa. Moottori on äänetön ja välittömästi käyttövalmis. Siinä ei tarvitse odottaa hehkutusta, kuten dieselmoottorissa, tai nykiä narusta käyntiin, kuten perämoottorissa. Päästöttömyys yhdistettynä äänettömyyteen tekee sähkömoottorista erityisen toimivan herkässä saaristo- ja sisävesiympäristössä.  


Virta päälle ja saman tien matkaan 

– Se vaan on niin uskomattoman hienoa, kun ei tarvitse mitään manoovereitä tehdä. Virta päälle ja pedestaalissa olevasta kahvasta vain kääntää, eikä tarvitse pelätä, käynnistyykö moottori vai ei, Saarisalo sanoo. 

Beneteaun purjevenemalleista myös pienemmät Firstit, kuten viime kesänä lanseerattu First 24, ovat saatavissa sähkömalleina, mutta sähköperämoottorilla. Muutaman kilon kevyempi moottori on niissä selkeä etu, joka tuo lisää nopeutta. Oceanis 30.1 -purjeveneessä paino riippuu valitusta akkukapasiteetista ja voi sen vuoksi olla samaa luokkaa kuin polttomoottorissa polttoaineineen.

Akusto ei haukkaa säilytystilaa, etuna on myös huollon vaivattomuus

Valmistajalta saatujen tietojen mukaan Oceanis 30.1:n akusto sijaitsee samassa tilassa, missä vakioveneessä olisi polttoainetankki, eli avotilan säilytyslokeron pohjan alla. Akusto ei siis vie veneestä säilytystilaa. Sähkömoottorin ohjauselektroniikka ja itse moottori on sijoitettu moottoritilaan, mikä sekin on väljempi kuin dieselmoottoreilla varustetuissa veneissä. 

Sähkömoottorin etuja on myös huollon vaivattomuus, kun esimerkiksi moottorin ja vaihteiston öljyistä ja jäähdytysnesteistä ei tarvitse huolehtia. Ainoastaan akselitiivisteet on on hyvä tarkistaa vuosittain kuten dieselmoottoreissakin, ja vaihdettava 10–20 vuoden välein.

Kysy lisää >>

Tutustu Beneteaun purjevenemallistoon Boot Düsseldorfissa

Beneteau on näyttävästi mukana lähes koko purjevenemallistollaan 21.–29. tammikuuta 2023 Saksassa pidettävillä Boot Düsseldorf 2023 -messuilla. Kauan tätä on odotettukin! Jospa nyt onnistaisi ja spektaakkelimaisen suureen veneilyalan tapahtumaan saadaan Beneteaun purjeveneuutuudet rinta rinnan tutustuttaviksi messujen peruunnuttua koronan vuoksi useaan otteeseen.

Ainutlaatuinen tilaisuus tutustua viime vuosina lanseerattuihin purjeveneuutuuksiin

Kiinnostavia tärppejä ovat esimerkiksi Oceanis 34.1, joka oli ehdolla myös European Yacht of the Year -veneeksi ja on merkittävä uutuus kysyttyyn kokoluokkaan, sekä tietysti kauan odotettu First 36 racer-cruiser, jonka Ajola Yachts on varannut ensimmäisenä Pohjoismaista esiteltäväksi ja myyntiin Suomeen.

First 36 on huippusuunnittelijoiden haaveiden täyttymys ja toteutunut unelma, jossa yhdistyvät kisapursien suorituskyky ja retkiveneilyyn suunniteltujen perhepursien parhaat piirteet, kuten väljät asuintilat ja kolme hyvänkokoista hyttiä. Rungon linjat ovat Sam Manuardin käsialaa, muotoilusta vastaa mm. Wally-pursien parissa työskennellyt Lorenzo Argento.

Sähkömoottori tehdasvarusteena Oceanis 30.1 -purjeveneeseen

Kiinnostava tutustumiskohde on myös Beneteaun suosituin purjevenemalli Oceanis 30.1, johon on nyt saatavissa myös sähkömoottori tehdasvarusteena.

Silmiä hiveleviä ovat tietysti myös jahti-luokan purjeveneet aina 54-jalkaisiin asti, joissa nopea runko yhdistyy luksukseen. Tyylikkäät jahdit soveltuvat niin omaan kuin charter-purjehduksiinkin.

Beneteau-purjeveneiden Suomen maahantuonnista vastaavan Ajola Yachtsin edustajia on näillä näkymin paikan päälläkin joinakin päivinä Boot Düsseldorfissa. Kannattaa sopia etukäteen tapaamisaikaa. Ajola Yachtsin edustajia on tavattavissa myös helmikuussa Vene 23 Båt -messuilla Helsingissä.

Ajola Yachtsilta voi tiedustella myös venenäyttömahdollisuuksia. Naantalin Rymättylässä sijaitsevalla telakalla on varastokappaleina ainakin pari pienempää päivä- ja retkipurjehdukseen sekä kisaamiseen soveltuvaa vauhdikasta Firstiä. Ajola Yachtsin kautta myös koepurjehdus on yleensä järjestettävissä, esimerkiksi keväällä Rymättylässä ja suurten jahtien osalta Beneteaun ympärivuotisessa käytössä olevassa koeajokeskuksessa Espanjan Barcelonassa.

Lisätietoa:

Beneteau-purjeveneet >>>
Boot Düsseldorf 2023 >>>

Nähdään mahdollisimman pian!

Kysy lisää >>

 

 

 

Uusi purjevene kiikarissa? Koeaja Beneteau-veneitä kokeneen kipparin kera 2.–3.9! Huom! Ennakkoilmoittautuminen

PURJEVENEIDEN KOEAJOTAPAHTUMA PERJANTAINA 2.9. KELLO 14–18 JA LAUANTAINA 3.9. KELLO 11-17, RYMÄTTYLÄ, AJOLANRANNAN SATAMA NAANTALISSA. VARAA PAIKKASI ETUKÄTEEN!

Beneteau-purjeveneiden koeajopäivään Naantalin Rymättylään saadaan peräti 5 purjevenettä testattavaksi syyskuun alussa. Ei haittaa, vaikka olisit vielä aloittelija, sillä purjehduksilla on mukana kokenut kippari, jolta voit samalla kysellä lisätietoa veneistä. Koepurjehdus on erinomainen tapa testata veneen hallittavuutta ja muita ominaisuuksia ennen ostopäätöstä. Kysy myös tarjous näyttelyveneistä!

Koepurjehdittavat veneet:

  • First 14, alumiiniriki
  • First 14 SE, hiilikuituriki
  • First 24
  • Oceanis 30.1
  • Oceanis 38.1 Performance

Tapahtumaan ilmoittautuneille on tarjolla makkaraa nuotiogrillistä sekä pullakahvit. Suosittelemme ottamaan omat pelastusliivit mukaan, mikäli sellaiset on. Näin kaikille varmasti riittää sopivan kokoiset. 

Huom! Päällekkäisten varausten kohdalla ajankohta saattaa muuttua, mutta olemme yhteydessä jos näin kävisi.

ILMOITTAUDU JA VARAA PAIKKASI KOEPURJEHDUKSELLE

Varaa aika First 14- tai First 14 SE -koepurjehdukselle >>>

Veneeseen mahtuu opastajan lisäksi 1–2 henkilöä. Koepurjehduksen suunniteltu kesto on noin 1 h sisältäen alkuopastuksen. Varaudu kastumaan, eli suosittelemme uima-asua! Purjehduksen jälkeen on mahdollista käydä lämpimässä suihkussa.

Varaa aika First 24 -koepurjehdukselle >>>

Veneeseen mahtuu opastajan lisäksi 2–4 henkilöä. Koepurjehduksen suunniteltu kesto on noin 2 h sisältäen alkuopastuksen.

Varaa aika Oceanis 30.1 -koepurjehdukselle >>>

Veneeseen mahtuu opastajan lisäksi 3–5 henkilöä. Koepurjehduksen suunniteltu kesto on noin 2, sisältäen alkuopastuksen.

Varaa aika Oceanis 38.1 -koepurjehdukselle >>>

Veneeseen mahtuu opastajan lisäksi 5–8 henkilöä. Koepurjehduksen suunniteltu kesto on noin 2 h sisältäen alkuopastuksen.

Hups, eikö sopivaa aikaa ollut enää vapaana? Ilmoita tähän aika- ja venetoiveesi, niin eiköhän koepurjehdus kuitenkin järjesty >>>

Koepurjehdittavien veneiden lisäksi Ajolanrannan laiturissa on mahdollisesti myös nähtävänä sekä pinnaversio että erittäin monipuolisesti “kaikilla herkuilla” varusteltu ruoriversio Oceanis 30.1 -purjeveneistä.

Lue Jukka Kaijalan tuoreista kokemuksista uudesta Oceanis 30.1 -purjeveneestään täältä >>>

Miten olisi säpäkkä First 14 SE syntymäpäivälahjaksi? Purjehduksen ehtii aloittaa missä iässä tahansa >>>

Severi Virolaisella oli ajatuksena hankkia yritykselleen Oceanis 38.1 -purjevene charter-käyttöön >>>

Veneitä maahantuova Ajola Yachts tyhjentää samalla myös varastoaan

Vaikka uusien veneiden toimitusajat ovat kaikkialla tällä hetkellä pitkät, nyt on mahdollisuus hankkia näyttelykäytössä ollut purjevene omakseen. Kysy siis tarjous! Venelaskurilla voit hahmotella myös uuden veneen hintaa erilaisilla varusteilla.

 

Tervetuloa!

Ajolanranta & Ajola Yachts

ajolayachts.fi
ajolanranta.fi

Puh. 0207 669 960

Sähköposti: veneet@ajolayachts.fi

Ajolantie 109
Rymättylä

 

 

Ajola Yachts tuo useita purjeveneuutuuksia Beneteaun First- ja Oceanis-mallistoista Helsingin Uivaan venenäyttelyyn. Tervetuloa!

No nyt on mitä esitellä! Tuomme useita purjeveneitä First- ja Oceanis-mallistoista tutustuttavaksi Helsinkin Uivaan venenäyttelyyn. First 36:n saapumisajankohtaa Suomeen joudumme kuitenkin vielä kieli pitkällä jännittämään. Torstaista sunnuntaihin 18.–21. elokuuta pidettävässä näyttelyssä ranskattaret ovat rikattuina, mastot, purjeet ja köydet paikoillaan. Jos uusi purjevene siintelee haaveissa, niin tätä ei kannata missata!

Beneteaulta tulee Uivaan komea sarja jo ensikosketuksensa Suomen vesistöihin saaneita purjeveneuutuuksia. Kysy saamistamme kokemuksista paikan päällä! Löydät meidät ihan veneiden tuntumasta, promenadilaitureiden 32 ja 33 vierestä Ajolan osastolta. Helsingin Uiva venenäyttely on auki Lauttasaaressa torstaista perjantaihin kello 12–20 ja lauantaista sunnuntaihin kello 10–18.

Beneteau-purjeveneet Uivassa (varmistuneet):
Myös seuraavat mallit saattaisivat kiinnostaa sinua:
First 14 avaa modernien plaanaavien kevytveneiden maailman kaikille purjehtijoille, myös aloitteleville

First 14 ja vieläkin vauhdikkaampi hiilikuiturikillä sekä laminaattipurjeilla varustettu First 14 SE tarjoavat jollapurjehdusta hauskimmillaan. Nerokkaat ratkaisut, kuten kaksi eri koloa kölille, itsejalustava fokka rullalla, itsestään ulos tuleva puksprööti, puominkannatin puomin yläpuolella ja erinomainen ergonomia tekevät veneestä todella hauskan, mutta nopeasti opittavan. Malli sopii pienelle yksinpurjehtijalle, koulutusjollaksi, purjehdusseurojen käyttöön, kahdelle aikuiselle sekä kaikille yhdistelmille näiden väliltä. Perusmallissa on alumiiniriki ja dacron-purjeet, genaakkeri lisävarusteena. First 14 SE -mallissa on hiilikuituriki laminaattipurjein ja isommalla purjepinta-alalla, genaakkeri kuuluu valmiina pakettiin.

Lue myös:
Miten olisi tuliterä First 14 SE 60-vuotislahjaksi? Jukka Järvinen hankki sellaisen ensimmäiseksi purjeveneekseen: “Jollalla on mukava mennä ilta-aurinkoon nautiskelemaan. Toki vähän hurja kapistus”

First 24 on vauhdikas päivä- ja retkipurjevene, joka saapui viime kesänä ensi kertaa Suomeen

Uuden sukupolven First 24 on yllättävän vakaa ja helppo käsitellä, ja sopii siten hyvin vaikkapa perheen ensiveneeksi. Nukkumaan mahtuu hyvin neljä. Silti tämä plaanaava vene on rungoltaan erittäin hauska, kevyt ja moderni, jossa vauhtia riittää kilpailuihinkin. Täysin ylös nostettava köli ja ylös vedettävät peräsimet mahdollistavat pääsyn purjeveneellä ennen kokemattomiin paikkoihin hieman matalammissakin vesistöissä sekä helpottavat kuljetusta. Vene kulkeekin näppärästi trailerilla henkilöauton perässä kisasta toiseen tai vaikkapa omalle mökkirannalle.

Oceanis 30.1 – Vuoden purjevene Euroopassa 2020, perheveneiden sarjan voittaja

Oceanis 30.1 on asuttava matkapursi 4–6 hengelle, jossa tilankäyttö, matkustusmukavuus, hyvä varustetaso ja suorituskyky ovat harmoniassa. Helposti käsiteltävä moderni vene on täydellinen Suomen vesille ja soveltuu loistavasti myös ensiveneeksi. Veneessä on kaksi hyvänkokoista hyttiä, salonki, pentteri sekä erittäin tilavat WC ja suihku. Ohjauksen saa joko pinnalla tai tuplaruoreilla. Maston saa joko kiinteänä tai mastonkaatojärjestelmällä, jolloin sillat eivät tule esteeksi. Tarjolla on myös neljä kölivaihtoehtoa ja vauhtia kaipaaville lasikuituinen puksprööti sekä spinaakkeri.

Saatavissa pian myös sähkömoottorilla, lue lisää >>

Oceanis 38.1 on täydellinen perhevene, jossa on aimo annos luksusta

Oceanis 38.1:n keulahytti on jo aito omistajan kajuutta, jossa täysleveässä sängyssä nukutaan pää keulan suuntaan. Väljästi asuttavassa veneessä on myös erinomaisesti purjehtiva runko, jossa tuplaperäsimet varmistavat pidon. Vene tarjoaa vauhtia, mukavuutta ja ominaisuuksia, joita tässä koossa ei ole totuttu saamaan samassa paketissa.

Lue myös:
Arkkitehti, yrittäjä Severi Virolaisen ensimmäiset purjehdusviikot tuliterällä Oceanis 38.1 -purjeveneellä ovat nyt takana: “Loistava vene ja hirveän helppo purjehtia”

Oceanis 40.1 on saatavissa jopa neljällä hytillä

Oceanis 40.1 on jatkoa huippusuosittujen, seitsemännen sukupolven Oceanis-mallien sarjassa. Samat suunnitteluperiaatteet ovat tehneet Oceanis 51.1-, Oceanis 46.1- ja Oceanis 30.1 -malleista ennennäkemättömän tilavia ja mukavia taaten kuitenkin loistavat purjehdusominaisuudet, kuten Marc Lombardin suunnittelemalta rungolta ja Nauta Yachts Design -toimiston sisätiloilta voikin odottaa.
Tämän 12-metrisen purjeveneen pystyy varustelemaan monilla eri variaatioilla kölin, rikin ja erityisesti sisätilojen osalta, joissa parhaiten näkyvät nerokkaan runkosuunnittelun edut. Oceanis 40.1 on ainoa kokoluokkansa vene, jossa on saatavilla isommalle perheelle tai porukalle sopiva, ilman kompromisseja tehty, neljän hytin versio.

Uusi purjevene mietinnässä ensi kesäksi? Nyt kannattaa pistää toimeksi

Vielä ehtii, mutta pikku hoppu alkaa olla erityisesti Oceanis-matkapurjeveneiden varauksen kanssa, mikäli mielii päästä uuden uutukaisella purjeveneellä ensi kesänä vesille. First-malliston pienemmistä, retkikäyttöön sopivista purjeveneistä voi hyvässä lykyssä olla saatavilla yksittäiskappaleita jopa tälle syksylle. Purjeveneen varauksen jälkeen ehdit vielä rauhassa miettiä ja muokata veneesi varustelua ensi kevääseen asti.

Tarjoamme myös Saaristomeren Volvo Penta Service -palvelut

Ajolanranta pitää kaikin puolin huolta veneestäsi. Naantalin Rymättylässä arvokkaassa perinnemaisemassa sijaitseva Ajolanranta tarjoaa monipuolisia venepalveluita läpi vuoden. Kattavat venehuoltopalvelumme moottoreiden ja eri järjestelmien kausihuolloista aina laajoihin korjauksiin tuovat veneeseesi toimintavarmuutta veneen merkistä ja vuosimallista riippumatta. Palveluihimme kuuluvat täyden palvelun 30 laituripaikan vierasvenesatama ja 150 laituripaikan kotisatama, kattavat telakointi- ja talvisäilytyspalvelut, monipuoliset huolto-, korjaus- ja refit-palvelut sekä veneen nosto- ja laskupalvelut.

NÄHDÄÄN AJOLAN OSASTOLLA, TERVETULOA!

Täällä voit hahmotella Beneteau-unelmaveneesi hintaa eri varusteilla. Kysy myös tarjous! >>

Ajolanranta & Ajola Yachts

ajolayachts.fi
ajolanranta.fi

Puh. 0207 669 960

Sähköposti: veneet@ajolayachts.fi

Ajolantie 109
Rymättylä

Miten rantautua luonnonsatamaan modernilla, pystykeulaisella purjeveneellä?

Suomessa on totuttu liikkumaan ja rantautumaan purjeveneillä myös luonnonsatamiin, joita kauniissa saaristossamme riittää. Viime aikoina on puhuttanut, miten rantautuminen luonnonsatamiin onnistuu nykyisillä, pystykeulaisilla purjeveneillä verrattuna klassisiin viistokeulaisiin purjeveneisiin. Puolensa on molemmissa venetyypeissä. Modernilla veneellä rantautumista voi helpottaa esimerkiksi Ajolanrannan kehittämällä sivukiinnitteisellä keulaporrasratkaisulla.

Perinteisen mallisessa purjeveneessä on tavallisesti viistokeula, jolla saattaa päästä riittävän lähelle melko matalaakin rantaa, jolloin keulasta voi hypätä suoraan rantakalliolle tai -töyräälle venettä kiinnittämään. Vaikka klassisen viistokeulaisen purjeveneen saisi keulansa puolesta vietyä luonnonsatamissa lähemmäksi rantaa kuin pystykeulaisen purjeveneen, kölin syvyys voi kuitenkin joskus muodostua niissäkin esteeksi. Klassisissa veneissä on yleensä syvempi ja uusiin purjeveneisiin verrattuna myös pidemmälle keulaan ulottuva köli, jonka pohjakosketusta pitää rantautuessa varoa.
Uusien ns. lättäpohjaveneiden pohjan syväys on kokonaisuudessaan merkittävästi matalampi kuin perinteisissä veneissä, ja uusissa purjeveneissä myös köli on taaempana. Uusiin purjeveneisiin on myös saatavana erilaisia kölivaihtoehtoja. Luonnosatamissa ja saaristossa paljon liikkuvalle matalampi köli voi olla toivottu ratkaisu. Tällaisella purjeveneellä voi taitava veneilijä ajaa lähemmäs rantaa ja kallioita varsinkin, jos rantaviiva jatkuu loivana taaksepäin.

Purjeveneen keulasta voi olla vaikeaa tai jopa vaarallista hypätä rantakalliolle

Uusien veneilijöiden lisääntynyt määrä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vesillä liikkuu paljon luonnonsatamiin rantautumista vielä harjoittelevia tai heitä, jotka eivät ole vielä niihin edes uskaltautuneet.

Perinteisissä purjeveneissä keulaan on usein asennettu ankannokka eli keulan askelmataso rantautumista helpottamaan. Ankannokan kärki ulottuu helposti jopa puolitoista metriä keulan etupuolelle, mikä helpottaa rantakalliolle hyppäämistä. Silti esimerkiksi pienille lapsille, ikäihmisille tai liikuntarajoitteisille se on voinut osoittautua liian vaikeaksi ja jopa vaaralliseksi. Uuden sukupolven purjeveneissä puolestaan on usein haasteena pystykeulan lisäksi keulasta ulkoneva puksprööti eli keulapuomi, joka ei välttämättä kestä kulkemista.

Vahvistettu puksprööti ja oikein sijoitetut keulaportaat helpottavat rantautumista

– Uusissa purjeveneissä puksprööti voi olla kiinteä ratkaisu, Oceaniksiin sen saa lisävarusteena. Pukspröötin avulla purjeiden kiinnityspiste saadaan vietyä noin 40 senttiä eteenpäin, jolloin halssin vaihdosta tulee helpompaa ja veneen sivujäykkyys lisääntyy, mikä tuo vakautta purjehdukseen. Mutta, koska keula täytyy erityisesti luonnonsatamissa jättää joskus tavallista kauemmaksi rantakiviin kolhiintumisen estämiseksi, voi välimatka pukspöötillä varustetusta veneestä rantaan tehdä turvallisesta rantautumisesta vaikeaa, Ajola Yachtsin Antti Saarisalo sanoo.
Ajola Yachts lähti etsimään monelle veneilijälle tuttuun ongelmaan ratkaisua, jota testasi ensin Oceanis-purjeveneisiin, joiden pukspröötiin on nyt saatavissa tiikkinen taso ja siihen laskeutuvat portaat rantautumista helpottamaan.

– Ratkaisu tekee kiinnityksestä tukevan. Kun ankkuriteline siirtyy eteenpäin, on sen käyttö helpompaa ja portaat voidaan kiinnittää edemmäs, lähemmäs rantaa. Yhä useampi luonnonranta tulee nyt yhä useamman ulottuville, Saarisalo luettelee vahvistetun pukspröötin tarjoamia etuja.

Ajolanrannan vene- ja satamapalvelut ovat käytössäsi ympäri vuoden >>

Kysy lisää!

Naantalin venemessuille 27.–29.5.!

Onko hakusassa ketterä retkipurjevene vai kenties uusi merimoottori vielä tälle kesälle? Perjantaina 27.5. kello 12 käynnistyvillä Naantalin venemessuilla on näytillä viime kesänä ensiesittelyssä ollut Beneteaun purjeveneuutuus First 24 sekä Volvo Penta D1-30 -moottori. Purjeveneistä mukana myös näppärästi liikuteltava jolla First 14 SE sekä perhepurjehdukseen ja saaristoon loistavasti soveltuva Oceanis 30.1, joka on ensi vuonna saatavissa myös sähkömoottorilla. Tervetuloa jututtamaan Ajolanrannan poppoota ja tutustumaan suoraan “hyllystä löytyvään” tarjontaamme maaosastolle Suomen Venehuollon yhteyteen!

Beneteau First 24 tuli viime kesänä ensimmäistä kertaa Sloveniasta Suomeen. Ajola Yachtsin maahantuoma 24-jalkainen First on ketterä retkivene perheelle ja vauhtia riittää kilpailuihinkin. Nukkumaan mahtuu hyvin neljä. Silti tämä plaanaava vene on rungoltaan erittäin hauska, kevyt ja moderni. Täysin ylös nostettava köli ja ylösvedettävät peräsimet mahdollistavat pääsyn purjeveneellä ennenkokemattomiin paikkoihin.

Tiesitkö, että Ajolanranta on myös virallinen Volvo Penta Service -piste, joka palvelee Volvo Penta -asiakkaita Saaristomerellä Rymättylässä ja Varsinais-Suomen alueella? Telakallamme teemme laajempia huoltoja ja korjauksia sekä asennamme uusia moottoreita. Satamassamme saat huolto- ja korjauspalveluita läpi kesän.

Volvo Pentan huvikäytön merituotteilla on 2+3 vuoden takuu! Pääkomponentit saavat lisäsuojaa jopa 3 vuoden takuulla, joka on voimassa, kun ensimmäinen takuujakso on päättynyt. Tämä tarjoaa veneiden omistajalle lisäturvaa.

Laske täällä unelmaveneesi hinta >>

Ajolanrannan vene- ja satamapalvelut ovat käytössäsi ympäri vuoden >>

Kysy lisää!

HYVÄ SUOMI! Järjetön mitalitarjous 22.3. asti

Täyden kympin suoritus Suomen olympiajoukkueelta ansaitsee järjettömät onnittelut!

Ja koska me olemme niin onnellisia kaikkien urheilijoiden puolesta, annamme hulluuksissamme yhteen Oceanis 38.1:een järjettömän 20 000 euron  alennuksen! Siis 10 000 € per kultamitali!

Kyllä, luit ihan oikein! 20 000 € ALENNUS. Vene valmistuu loppuvuodesta 2022 ja ehtii siis vielä hyvin 2023-kaudelle. Nyt saat vielä valita kaikki varusteet vapaasti. VAIN 1 KPL. Tarjous on voimassa kuukauden ajan aina 22.3.2022 asti!

Toimi nopeasti! Vain 1 kpl!!!

Lisätietoa:

https://ajolayachts.fi/venelaskuri/Oceanis-38-1-p229846153

Lue myös arkkitehti, yrittäjä Severi Virolaisen kokemuksia hänen ensimmäisistä purjehdusviikoistaan tuliterällä Oceanis 38.1 -purjeveneellä >>

Varaa paikkasi Beneteaun koeajopäiville pääsiäiseksi

???? Ystävänpäivä ???? tulossa ja siirtyneet venemessut, siinäpä kaksi loistavaa syytä bookata pääsiäisreissu Barcelonaan ja tällaisia veneuutuuksia fiilistelemään!

Vielä ehdit varata paikkasi 15.–17.4. pidettäville Beneteaun koeajopäiville Port Ginestan satamaan, ihan Barcelonan kupeeseen. Olisihan se nyt aika makeaa päästä koepurjehtimaan vaikkapa Suomeen ensimmäisenä Pohjoismaista tuleva First 36 tai perhepursien kysytyintä kokoluokkaa edustava Oceanis 34.1. Tutustu myös moottoriveneuutuuksiin!

Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa olla nopea ????

>>> Vastaamalla tähän kyselyyn voit ilmoittaa, minkä veneen koeajosta olisit kiinnostunut, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lomakkeen täyttäminen ei vielä sido sinua mihinkään.

Kysy lisää >>

Ajola Yachtsin tähän asti suurin purjevenenäyttely siirtyy venemessujen peruunnuttua

Helmikuisin Helsingin Messukeskuksessa järjestettävät Vene 22 Båt -messut on jouduttu siirtämään koronatilanteen vuoksi vuodella eteenpäin. Sovi Ajolaan yksityinen venenäyttö!

Beneteau-purjeveneiden maahantuojalta Ajola Yachtsilta oli tulossa messuille suurin purjeveneosasto tähän asti. Esiteltäviksi olivat tulossa: Oceanis 30.1, Oceanis 40.1, First 14 SE ja First 24 -purjeveneet. Ajola Yachts pyrkii järjestämään mahdollisuuden tutustua näihin veneisiin keväällä omissa tiloissaan Naantalin Rymättylässä ja tiedottaa aikataulusta tarkemmin sen varmistuttua.

Lisäksi Beneteaun lähes koko purjevenemallisto oli tarkoitus esitellä tammikuussa Saksassa pidettävillä Boot Düsseldorf 2022 -messuilla. Valitettavasti myös Saksan tapahtuma on jouduttu pandemian vuoksi perumaan. Näillä messuilla oli tarkoitus esitellä kaksi erittäin tärkeää purjeveneuutuutta Beneteaulta: Oceanis 34.1, joka on ehdolla myös European Yacht of the Year -veneeksi ja on merkittävä uutuus kysyttyyn kokoluokkaan, sekä kauan odotettu First 36 racer-cruiser. Hyvä uutinen on se, että Ajola Yachts tuo jälkimmäisen ensi kesänä ensimmäisenä Pohjoismaista esille ja myyntiin Suomeen. Veneeseen pääsee näillä näkymin tutustumaan elokuussa Helsingin Uivassa venenäyttelyssä.

Lisätietoa:

https://ajolayachts.fi/useita-beneteau-uutuuksia-esilla-kevaan-ja-kesan-messuilla-2022/
http://www.finnboat.fi/fi/info_jas.html?Id=1641362477.html

Nähdään mahdollisimman pian!

Kysy lisää >>

 

Yhteys

Ajolantie 109, 21140 Rymättylä | N:60°24.2′ E:21°48.4′ |
0207 669960 | info@ajolanranta.fi